Potkua kasvuun kyliltä

Käynnissä oleva Potkua kasvuun kyliltä -hanke on tuonut ylivieskalaisia kyliä esille. Hankkeen tavoitteena on nostaa kylät näkyville ja tarjota työkaluja kylätoiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kylien näkyvyyden vahvistaminen tukee kyläidentiteettiä ja luo myönteistä me-henkeä kyläläisten keskuuteen.

– Kylätietoisuus ja kylien keskinäinen yhteistyö on kasvanut tämän hankkeen aikana, projektipäällikkö Anja Takkunen iloitsee.

– Hankkeen ydinideana on tuoda ylivieskalaisia kyliä esille ja päivittää tietoja kaupungin suuntaan. Käydä vuoropuhelua kylien ja kaupungin välillä.

Potkua kasvuun kyliltä -hankkeen projektipäällikkö Anja Takkunen. Kuva: Rieska-Leader.

Hankkeen ajatuksena on tuoda kylät tiiviimmin mukaan kaupungin tapahtumiin ja lisätä yhteistyötä kaupungin palvelujen kanssa. Tähän tavoitteeseen on vastattu mm. perustamalla Ylivieskaan kylien edustajista koostuva kyläneuvosto.

– Ylivieskan kaupunginhallitus teki siitä päätöksen ja valtuutti Potkua kasvuun kyliltä -hankkeen viemään asiaa eteenpäin. Kyläneuvoston puheenjohtajana toimii Tarja Koutonen. Helmikuussa oli kyläneuvoston ensimmäinen kokous ja huhtikuussa toinen, Takkunen sanoo.

Pylvään senioritanssijat esiintyivät Iltatoritapahtumassa. Kuva: Anja Takkunen.

 

Hankkeen toimesta on järjestetty myös useita kyläteemaisia tempauksia. Muun muassa Kylien iltatori keräsi väkeä Kasarmintorille mukavan tunnelman äärelle.

– Kylistä Löytty, Kantokylä ja Sorvisto olivat myyntitouhuissa mukana. Pylvään senioritanssijat esiintyivät ja Pekka Lund musisoi koko illan tuoden mukavaa tunnelmaa.

Pekka Lund musisoi ja toi tunnelmaa lämpimään Kasarmitorin iltaan. Kuva: Anja Takkunen.

Kyläkierros oli niin ikään suosittu tapahtuma. Kylätietoutta oli tarjolla koko kierroksen ajan, sillä kylien omat oppaat kertoivat mielenkiintoisella tavalla kyliensä tästä päivästä ja historiasta. Kyläkierrokselle lähdettiin linja-autoilla ja kierrettiin Ylivieskan kylillä. Kierroksella tutustuttiin Vähäkankaaseen, Kantokylään, Pylvään kylään, Raudaskylään, Löyttyyn, Sorvistoon, Ojakylään, Savelaan ja Niemelänkylään. Pylvään kylätalolla pysähdyttiin kahvittelemaan ja nähtiin käsityönäyttely.

– Ensimmäinen kyläkierros kiinnosti yli odotusten. Valitettavasti kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan, mutta tervetuloa sitten heinäkuun lopussa uusille retkille, Takkunen vinkkaa.

– Yhteisestä suusta todettiin, että kyllä nähtävää on paljon. Moni Ylivieskassa pitkäänkin asunut totesi oppineensa uutta. Toivotaan runsasta osallistumista tuleviin kierroksiin.

Takkunen muistuttaa, että kylät ovat suuri mahdollisuus Ylivieskalle.

– Ylivieskassa on hienoja kyliä, joissa aktiiviset ihmiset tekevät palkatta vapaaehtoistyötä. Kylät ovat selkeästi osa elinvoimaa ja tuottavat osaltaan hyvinvointia omien asukkaiden lisäksi myös muille. Toivotaan, että tällä ajatuksella kehitetään Ylivieskaa tulevaisuudessakin. Kylät pitävät kaupungin reunoja elävinä.

Rieska-Leaderin rahoittama Potkua kasvuun kyliltä -hanke jatkuu vuoden 2024 syksyyn saakka.

Kyläkierroksen suosio yllätti, kotiseutuviikolla järjestetään kaksi uutta kierrosta. Kuva: Anja Takkunen

Kantokylän naiset toivat Kylien iltatorille käsitöitä ja kyläkirjan myyntiin pöydälleen. Kuva: Anja Takkunen.