Nuoriso Leader – rahoitusta nuorille vuodesta 2010
Nuoriso Leader on nykyisin vakiintunut osa monen Leader-ryhmän toimintaa. Rieska-Leader ry ja Keskipiste-Leader ry olivat ensimmäisten joukossa tuomassa Nuoriso Leader -rahoituksen osaksi Leader-työtä jo vuonna 2010.
Jo vuosituhannen alussa nuoret olivat Rieska-Leaderin ja Keskipiste-Leaderin kehittämisohjelmissa keskeinen painopiste. Kokemusten ja arviointien perusteella nähtiin kuitenkin tarve lisätä nuorille suunnattujen hankkeiden rahoitusta tulevina vuosina. Tehdyn selvityksen mukaan nuoret kaipasivat alueelle enemmän tekemistä ja halusivat toimia itse aktiivisina kehittäjinä omassa lähiympäristössään.
Tähän tarpeeseen vastattiin käynnistämällä Nuoriso Leader -rahoitustoiminta Rieska-Leaderin ja Keskipiste-Leaderin alueella vuonna 2010. Toiminnan myötä nuoret pääsivät itse ideoimaan projektejaan, hakemaan niihin rahoitusta ja toteuttamaan niitä. Nuorille suunnattu rahoitus on mahdollistanut monenlaisia pieniä mutta merkityksellisiä projekteja, kuten nuorten tapahtumia, yhteisiä harrastusvälinehankintoja sekä Keskipiste-Leaderin alueella myös yrittäjyyskokeiluja, kuten 4H-toimintaa.
Toiminnan juurruttaminen
Nuoriso Leader -rahoituksen vakiinnuttamiseksi Rieska-Leader ja Keskipiste-Leader käynnistivät yhteishankkeen vuonna 2011. Hankkeen työntekijät tekivät tiivistä työtä nuorten kanssa opastaen rahoituksen hakemisessa ja kertomalla Nuoriso Leaderista kouluissa ja tapahtumissa. Tietoisuus rahoitusmahdollisuudesta lisääntyi, ja yhä useampi nuori innostui toteuttamaan omia ideoitaan Nuoriso Leaderin avulla.

Vieskalainen-lehdessä julkaistiin ilmoitus logokilpailusta 28.10.2010. Lähde: Vieskalainen-lehti
Nuorisotyöryhmä – nuoret toimivat päättäjinä
Nuorten osallisuus Leader-ryhmissä ei rajoitu ainoastaan omien Nuoriso Leader -projektien toteuttamiseen. Nuorisotyöryhmätoiminta käynnistettiin Keskipiste-Leaderissa vuonna 2015 ja Rieska-Leaderissa vuonna 2017. Nuorista koostuva ryhmä tekee päätökset Nuoriso Leader -rahoituksista ja toimii aktiivisesti osana alueellista ja valtakunnallista Nuoriso Leader -verkostoa.
Nuoret osallistuvat verkoston tapaamisiin, verkostotyöhön ja kansainväliseen toimintaan. He suunnittelevat ja toteuttavat omaa kansainvälistä toimintaa osana Leader-ryhmien hallinnoimia hankkeita. Toiminnan kautta nuoret oppivat rahoituksesta, päätöksenteosta, projektinhallinnasta ja kansainvälisestä yhteistyöstä.
Nuoret mukana kehittämistyössä
Rieska-Leader ja Keskipiste-Leader olivat ensimmäisten joukossa vakiinnuttamassa nuorten omaa rahoitus- ja nuorisotyöryhmämallia osaksi Leader-ryhmien toimintaa. Vuosien saatossa Nuoriso Leaderista on kasvanut valtakunnallisesti tunnettu tapa vahvistaa nuorten osallisuutta alueellisessa kehittämisessä, ja nykyisin se on mukana monen Leader-ryhmän toiminnassa.
Tähän päivään mennessä Rieska-Leader ja Keskipiste-Leader ovat rahoittaneet yhteensä 962 Nuoriso Leader -projektia, yhteissummaltaan noin 411 300 euroa! Nuoriso Leader -toimintaan on osallistunut jo noin 4 100 nuorta.
