Leaderin 30-vuotisjuhlavuosi näkyy kesän tapahtumissa
Tapahtumakiertue käynnistyi Ylivieskasta
Samalla viikolla suuntasimme Oulaisiin Soiva joki -tapahtumaan sekä Väinölänrannan tapahtumapuiston avajaisiin. Aurinkoinen päivä ja upea jokimaisema loivat hienot puitteet onnistuneelle tapahtumalle.
Heinäkuun alussa osallistuimme Raution nuorisotilan avajaistapahtumaan. Kaunis kesäsää ja iloinen tunnelma kruunasivat päivän. Juhlavuoden kunniaksi jaoimme tapahtumassa tutut 100 pussia paikallista rieskaa.
Kesäkiertue jatkuu lomien jälkeen. Seuraavaksi olemme mukana muun muassa Merijärven Aittasouvissa ja Kannuksessa. Nähdään siellä!
Raution nuorisotalo avattiin nuorten käyttöön
Raution kyläyhdistys hankki Raution keskustasta nuorisotilaksi soveltuvan rakennuksen ja toteutti siihen sekä pihapiiriin tarvittavia kunnostustoimenpiteitä. Lisäksi rakennukseen hankittiin toimintaa varten tarvittavat kalusteet, laitteet ja muu irtaimisto.
Kiinteistö toimii nyt nuorten kokoontumis- ja harrastuspaikkana Raution kylän keskustassa.
Yleishyödyllisen investointihankkeen kokonaiskustannusarvio on 56 800 euroa, josta Rieska-Leaderin tuen osuus on 42 600 euroa (75 %).

Raution nuorisotalon avajaisissa keskusteltiin paikallisen kehittämistyön tärkeydestä. Kuva: Rieska-Leader
