Leader-toimintaa Suomessa jo 30 vuotta!
Leader-toimintaa on ollut Suomessa jo kolmen vuosikymmenen ajan! Niin myös meidän alueellamme, sillä Rieska-Leader ry perustettiin 30 vuotta sitten. Perustamiskokous pidettiin Sievissä 22.10.1996.
Rahoitamme, neuvomme ja aktivoimme asukkaita, yrityksiä ja muita toimijoita kehittämään paikallista aluetta. Toiminta-alueemme muodostavat seitsemän kuntaa: kuusi kuntaa on Pohjois-Pohjanmaalla (Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen, Sievi ja Ylivieska) ja yksi Keski-Pohjanmaalla (Kannus).
Tämän 30 vuoden aikana olemme rahoittaneet jo 1 292 hanketta, yhteensä 26 720 054 euroa!
Rahoituspäätökset tekee Leader-hallitus. Rieska-Leaderin hallitus koostuu kymmenestä jäsenestä ja kolmesta varajäsenestä. Tänä vuonna hallituksen puheenjohtajana toimii Kari Kivelä ja varapuheenjohtajana Kaisa Savela.
30-vuotista taivalta juhlimme erityisesti lokakuussa, mutta myös pitkin vuotta. Esittelemme hankkeita vuosien varrelta sekä kierrämme alueemme kunnissa. Tarjolla on myös kakkukahvit torstaina 26.2. klo 13–15.00 Rieska-Leaderin toimistolla (Rautatiekatu 21, Ylivieska). Tervetuloa!
Tarjolla on myös kakkukahvit torstaina 26.2. klo 13–15.00 Rieska-Leaderin toimistolla (Rautatiekatu 21, Ylivieska). Tervetuloa!

Rieska-Leader täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Kuvassa Rieska-Leaderin hallituksen jäsen Emilia Hirvi Kannuksesta.

![]()
