Hanke-esittelyssä: Kotieläinpiha HuliVili
Kalajoen Etelänkylällä sijaitsee Kotieläinpiha HuliVili, jossa tarjotaan kävijöille ihania elämyksiä eläinten parissa. Ympäri vuoden auki olevassa kotieläinpihassa asustaa useita eri kotieläimiä, kuten lampaita, vasikoita, vuohia, islanninhevosia, marsuja, kissoja, pupuja, shetlanninponeja, possuja, alpakoita, aaseja sekä kukkoja ja kanoja.
Kotieläinpihan yrittäjä Minna Kekolahti on kasvanut eläinten parissa, jonka myötä heräsi kipinä yrittäjyyteen – eläinten tuomasta ilosta ja hyvinvoinnista voisi hyötyä myös moni muu! Tämän ajatuksen siivittämänä vuonna 2018 avattiin Kotieläinpiha HuliVili, jonka tavoitteena on parantaa ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua eläinten avulla.
Tarkoin suunnitellussa kotieläinpihassa on eläimille navetta ja aitaukset suojineen sekä parkkipaikka ja vuonna 2020 valmistunut hirsipuinen kahvila vierailijoita varten. HuliVilissä eläimet asuvat vapaina aitauksissaan ja eläinten luonnolliseen elinympäristöön on panostettu. Osa eläimistä on talviaikaan navetassa, mutta eläimiä pääsee tapaamaan myös talvella, sillä navetta on avoinna ympäri vuoden.
Rieska-Leader ry on tukenut Kotieläinpiha HuliVilin perustamista Leader-yritysrahoituksella. Yrityksen saama tuki koettiin ensiarvoisen tärkeäksi etenkin yrittäjyyden alkumetreillä.
– Leader-rahoitus oli rakentamisen alkuvaiheessa suurena apuna, kun rahaa ei vielä ollut itsellä tarpeeksi kassassa, eikä asiakaskontakteja ollut saatu vielä hankittua. Paljon teimme itse, mutta erilaisia rakennusmateriaaleja ja alansa ammattilaisia täytyi myös käyttää, Kekolahti muistelee.
Kekolahti työskentelee kotieläinpihassa yhdessä tyttäriensä Jenni Siermalan ja Marja Kekolahden kanssa. Siermala on opiskellut eläinavusteiseksi neuropsykiatriseksi valmentajaksi ja täydentää parhaillaan koulutustaan lyhytterapeutin opinnoilla. Pihassa avustaa myös eläinteinhoitajaksi opiskeleva Marja. Green Care -asiantuntijaksi kouluttautunut yrittäjä pitää uuden opiskelua tärkeänä ja näkee sen myös panostuksena tulevaisuuteen.
– Opiskeluja on käyty, ja käydään, tulevaisuutta ajatellen. Aika näyttää, mitä se tulevaisuus sitten on. Se on varmaa, että ainakin eläinten ja ihmisten parissa.
Työn ja yrittämisen parhaimpina puolina Kekolahti pitää asiakaskohtaamisia ja tietenkin eläimiä.
– Tämän työn parhaita puolia ovat asiakastapaamiset eläinten parissa. Eläimet ottavat jokaisen tulijan vastaan juuri sellaisena kuin hän on, eläimet eivät etsi virheitä.
Myös työn vaihtelevuus koetaan mielekkääksi. – Yksikään päivä ei varmasti ole samanlainen, Kekolahti summaa.
Kotieläinpiha HuliVili on avoinna ympäri vuoden ja pitää yrittäjää kiireisenä etenkin kesäisin.
– Kesällä meidän toimintamme on todella kiireistä. Piha täyttyy lomalaisista ja eri maista saapuvista perheistä. Kahvilamme palvelee kesän aikaan kestiten kävijöitä makeilla ja suolaisilla herkuilla virvokkeiden kera, Kekolahti kertoo.
Myös talvella kahvila-asiakkaita riittää.
– Talven tullen kahvilamme toimii tilauksesta. Järjestämme juhlia, esimerkiksi lasten synttäreitä, joihin teemme tarjottavat itse.
Kahvilatyön lisäksi myös muunlaista toimintaa on tarjolla läpi vuoden.
– Vuoden ympäri meillä käy erityislapsia eläinterapiassa.
Vaikka kesäaika onkin kotieläinpihojen sesonkiaikaa, on Hulivilissä joulun alla omat kiireensä: pihan poni ja aasit vierailevat erilaisissa joulutapahtumissa tuoden iloa ja joulutunnelmaa tapahtumiin.
– Joulunaika koostuu joulunavauksista eri paikkakunnilla, johon osallistumme meidän jouluponi-Lissun sekä aasien Jummin ja Josen kanssa. Välillä joulupukkikin napataan matkaan, yrittäjä paljastaa.
Näin joulun alla monia varmasti kiinnostaa myös tietää, miten HuliVilin eläimet viettävät joulua.
– Eläimemme ovat pikkuhiljaa rauhoittumassa joulun viettoon heiniä ja muita herkkuja syöden. Joulun ajan olemme suljettuna. Keräämme jokainen tahollamme voimia, jotta olemme keväällä täydessä terässä ja työn touhussa, kun päiväkodit ja muut ryhmät tulevat meille retkeilemään.
Kuvat: Kotieläinpiha HuliVili