Hanke-esittelyssä: Kalajoen Voimistelijat ry:n voimistelumonttu
Kalajoen Voimistelijat ry rakensi voimistelusalilleen voimistelumontun talkootöin Rieska-Leaderin rahoittamassa hankkeessa. Hankkeen avulla telinevoimistelijoiden harjoitteluolosuhteita pystyttiin parantamaan ja siten tukemaan mielekästä ja turvallista harjoittelua.
Kalajoen Voimistelijat ry:n hankekuulumiset:
-Kalajoen Voimistelijat ry toteutti vuodenvaihteessa Rieska Leaderin hankerahoituksella voimistelusali KanVeesille voimistelumontun. Voimistelumonttu on seuran telinevoimistelijoiden kannalta merkittävä parannus harjoitusolosuhteisiin, sillä vaativampien hyppyjen ja rekkiliikkeiden harjoittelu mahdollistuu nyt montun ansiosta. Myös harrastevoimistelijat ovat innoissaan uudesta lisästä harjoitussalin varustelussa ja hyppyharjoitukset montun uusiin pinkkeihin pehmusteisiin ovat harjoitusten mieluisinta tekemistä. Monttua hyödyntävät harjoituksissaan myös mm. seiväshyppääjät ja Kalajoki Akatemian aamutreenaajat, eli käyttöä riittää.
Hankeen toteuttamisessa merkittävässä roolissa oli seuran talkoolaisten työpanos, sillä suunnitteluun ja rakennus- sekä asennustöihin käytettiin noin 200 talkootyötuntia. Hankerahalla saatiin hankittua rungon rakennusmateriaalit sekä teline- ja pehmustevarusteet. Kokonaisuudessaan hanke toteutui yhteistyössä seuran toimijoiden ja Rieska-Leaderin kanssa sujuvasti. Korona-ajan haasteiden keskellä oli hienoa saada toteutettua merkittävä olosuhdeparannus, joka mahdollistaa monipuolisen harjoittelun ja tuo uutta virtaa ja liikkumisen iloa koko seuran päivittäiseen toimintaan.
Hankeen toteuttamisessa merkittävässä roolissa oli seuran talkoolaisten työpanos, sillä suunnitteluun ja rakennus- sekä asennustöihin käytettiin noin 200 talkootyötuntia.
Kuvat: Kalajoen Voimistelijat ry